Pikalähetys Linnaan

Joskus kultasepän työssä täytyy olla todella nopea ja löytää sisäinen Usain Bolt. Jo lähtötelineistä pitää lähteä täysillä, virheitä ei saa tehdä ja suorituksen tulee olla maksimaalinen.

Saimme maanantai-iltana 4.12. puhelun turkulaiselta pukusuunnittelija Kisu Korsilta jonka Linnan juhliin, Saara-Sofia Sirénille suunnittelemaan pukuun tarvittaisiin korvakorut. Puku itsessään on hyvin romanttinen ja koristeellinen, joten mielestämme koruissa tuli suosia selkeyttä ja pyrkiä näin täydentämään puvun upeita yksityiskohtia.

cof

Kokoonnuimme tiistaiaamuna ja lätkäisimme kukin omat illan aikana tehdyt piirustukset pöydälle. Linja oli kaikilla suunnilleen sama, helmiä toistamaan puvun yksityiskohtia ja vaaleankeltaisia sekä kirkkaita kiviä tukemaan puvun värimaailmaa. Aikataulu luo tällaisissa tilanteissa aina oman haasteensa mutta kun omasta varastosta löytyy kivet ja materiaalit voidaan käydä heti töihin. Toki täytyy myöntää, ettei kyseisen sävyisiä keltaisia kiviä löytynyt omasta takaa, vaan piti niitä hetki metsästää. Petri kasasi korvakorujen yläosaa johon tuli suurehkot helmet ja Patrick alkoi valmistaa alaosan kivi-istukoita ja lanka-aihioita. Iltapäivällä koru alkoi jo hahmottua ja Patrick pääsi istuttamaan kiviä ja kiillottamaan pintoja.

Viimeisen kasauksen toteutti mestarin otteella Petri ja kello 20.00 eli tasan vuorokautta myöhemmin koru oli valmiina lähtemään tilaajalle sovitukseen. Tämä siitäkin huolimatta että muut päivälle aikataulutetut työt tuli tehtyä.

Tällaiset projektit ovat meille kultaseppinä tärkeitä. Oma ammattitaito ja yhteistyökyvyt laitetaan testiin asiakkaan toiveiden täyttämiseksi. Voi sanoa, että tämän kaltaisissa juhlissa näkyy koko suomalaisen kultasepän alan vuosisatainen perinne ja historia pienoiskoossa.

Onnea satavuotias Suomi!

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.